Näyttävät kotisivut nopeasti
Netistä löytyy useita kotisivukoneita, joista saa tietoa ja hyödyllisiä vinkkejä kotisivujen tekemiseen. Ensimmäinen askel on kuitenkin idean keksiminen ja yleensä kotisivujen tekoprosessi riippuu siitä, tulevatko sivut henkilökohtaiseen käyttöön, yhdistykselle vai yritykselle. Esimerkiksi yrityksen kotisivut ovat aivan toisenlaiset kuin esimerkiksi blogia varten tehdyt kotisivut. Kotisivujen suunnittelussa tulee ottaa huomioon ulkoasu ja sen värimaailma, joiden pohjalta sivuja lähdetään rakentamaan. Tämän jälkeen sivuille voidaan lisätä kuvia, tekstejä, linkkejä ja muuta sivuston kannalta oleellista.
Kotisivut tarpeiden mukaan
Yhdistyksille ja yrityksille luotavat kotisivut ovat yksityishenkilön kotisivuja kattavammat ja niihin tulee sisällyttää enemmän asiaa. Ne myös vaativat enemmän levytilaa, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kotisivuilla on enemmän kuvia, tekstiä ja linkkejä. Yrityksen kotisivut voivat olla joko perinteiset sivut, joissa kerrotaan yrityksestä, tai verkkokauppa. Henkilökohtaiset nettisivut voivat olla vaikkapa blogi tai esimerkiksi urheilijan kotisivut, joissa kerrotaan hänen kuulumisiaan. Jokainen kotisivu tarvitsee kuitenkin oman domainin eli verkkotunnuksen toimiakseen. Tämä verkkotunnus voi olla vaikkapa www.esimerkki.fi. Se on siis www-alkuinen nettisivu, jonka avulla kotisivut saa toimintaan.
Bannereilla mainostaminen kannattaa
Kotisivuilla on mahdollista myös ansaita rahaa. Bannerit ovat yksi tienaamisen keinoista. Ne ovat selkokielellä kuvamainoksia, joita varmasti jokainen on nettisivuilla vieraillessaan nähnyt. Kun kuvamainosta eli banneria klikataan, uuteen ikkunaan avautuu toinen nettisivu. Kotisivujen omistaja saa komission eli rahaa, kun hänen sivuillaan olevaa banneria klikataan ja uusi kävijä menee bannerin mainostamalle nettisivulle. Varsinkin suuret nettikaupat käyttävät bannereita hyväkseen. Näitä näkee usein esimerkiksi muotiblogeissa, koska niitä lukevien ihmisten ajatellaan olevan kiinnostuneita muodista ja näin ollen klikkaavan banneria. Banneri on keino ansaita rahaa kotisivuillaan. Verkkokauppaa se palvelee uusien asiakkaiden ja näkyvyyden myötä.
Koodaamisen voi myös ulkoistaa
Nettisivujen tekeminen on yleisesti ottaen varsin vaivatonta, nopeaa ja edullista, varsinkin kun netti on pullollaan nettisivukoneita. Koodaaminen voi kuitenkin olla yksi tekijä, joka hankaloittaa kotisivujen luomista. Koodaamisen ammattilaiset eli koodarit tarjoavat palveluitaan alan nettisivuilla. Heille tulee ilmoittaa työn laajuus ja he kertovat, paljonko perivät tekemästään työstä. Koodareilta työ sujuu sukkelasti, joten jos itse ei ole yhtään tutustunut koodaamiseen eikä yhteistyö tietokoneen kanssa muutenkaan aina suju mutkattomasti, ulkopuolisen koodarin käyttäminen on suositeltavaa. Työn laatu on hyvä eikä koodaamisen takia tarvitse siirtää kotisivujen valmistumista eteenpäin. Jotkut sivustot tarjoavat ilmaisia webhotelleja, mutta niiden laatu ei ole läheskään yhtä hyvää kuin jos ammattilainen hoitaa koodaamisen juuri sinun kotisivujasi varten.
Nettisivujen tekemistä ei kannata jännittää, koska netti on täynnä hyviä vinkkejä aiheeseen liittyen!