Modernit työkalut verkkokaupan pitämiseen

Verkkokauppa tarkoittaa internetin välityksellä käytävää kauppaa. Se on käytännössä hyvin lähellä sitä edeltänyttä posti- tai puhelinmyyntiä. Kaikille näille kolmelle on yhteistä, että ostaja ja myyjä eivät kohtaa fyysisesti kauppojen tekemistä varten. Sen sijaan myyjä asettaa potentiaalisten asiakkaiden nähtäville katalogin, josta he voivat saada tietoa valikoimasta, tuotteiden ominaisuuksista, tietysti hinnoista ja toimitusehdoista, ynnä muusta.

Ennen tämä katalogi saattoi olla painettu ja kotiin postitettu tai muuten saataville asetettu, tai esiintyä vaikkapa television ostoskanavilla. Myös suora puhelinmyynti on etämyynnin muoto, mutta tässä tapauksessa ”katalogin” tietojen välittäminen jaa myyjän suulliseksi tehtäväksi. Nykyaikaisessa verkkokaupassa tällaisen katalogin tehtävää hoitaa tietysti kaupan sivusto ja ohjelmisto.

Verkkokaupan tekniset edellytykset

Moderni verkkokauppa on yksinkertaisimmillaankin monimutkainen ohjelmistokokonaisuus. Minimivaatimuksena on serveriohjelmisto, jonka avulla verkkosivun koodi suoritetaan ja sivut saadaan ylipäätään näkymään muulle maailmalle. Tämän lisäksi on hallittava serverin käyttöjärjestelmän ja verkkoympäristön konfigurointi niin, että sivuihin saa yhteyden. Tämä kaikki on osattava tehdä tietoturvallisuus huomioiden. Nähdään selvästi, että kyseessä ei ole triviaali tieto- ja taitotaso, ja silti tässä vaiheessa meillä on valmiudet vasta hyvin yksinkertaisen verkkokaupan rakentamiseen.

Sanotaan vaikka, että haluaisit perustaa Zizzi kaltaisen vaatekaupan, joka tarjoaa isoja kokoja kurvikkaille naisille. Hyvästä ideasta huolimatta edellisen kappaleen lähtökohdasta yhdenkin kaupan toteutuminen on valitettavasti varsin arpapeliä. Toimiva ja menestyvä verkkokauppa tarvitsee taakseen paljon muuta, kuin vain ”bare bones” –teknisen alustan. Kenties suurimmat hahmotelmastamme uupuvat komponentit ovat maksujärjestelmä ja mainonta. Molemmat ovat toki toteutettavissa manuaalisesti, mutta modernit työkalut ovat automatisoineet ne hyvin pitkälle, ja usein myös integroineet osan näistä toiminnoista suoraan verkkokauppa-alustaan. Käydään seuraavaksi läpi molempia alueita hieman tarkemmin.

Automaattinen maksuliikenne

Perinteisesti etämyynnin maksuliikenne on hoidettu joko postiennakolla tai laskuttamalla. Laskuttaminen vaatii suhteellisen paljon hallinnollista työtä. Vaikka sekin on järjestettävissä hyvin pitkälti automaattiseksi, jää laskun yhteydessä aina mahdollisuus luottotappiosta. Tämän riskin pienentämiseksi monet verkkomaksualustat sisältävät nykyään laskun vaihtoehtoisena maksutapana, mutta vain luottotietojen tarkastuksen jälkeen (ja yleensä tuntuvasta lisämaksusta). Tämmöisiin laskuihin yleensä sisältyy myös maksualustan yhteistyökumppanin tarjoama mahdollisuus maksaa lasku erissä, eli käytännössä luotolla.

Postiennakko poistaa luottotappioriskin tuotteen hinnan osalta (toimituskulut saatetaan silti menettää), mutta ei aina ole kovin käytännöllinen. Etämyynnin idea on usein se, että asiakas saa tuotteet ovelleen. Vaikka maksun ottamisen hoitaisi kuriiri, vaaditaan silti, että asiakas on kotona oikeaan aikaan. Varsinkin pienikokoisten tuotteiden, jotka mahtuisivat postiluukusta, kohdalla tämä on suorastaan typerää. Ratkaisuksi ongelmaan on kehitetty valmiit maksupalvelut, jotka kokoavat suuren määrän eri maksutapoja yhteen lisäosaan, jonka asentaminen verkkokauppaan on helppoa ja turvallista. Maksut kannattaakin aina hoitaa tällaisen palvelun kautta asiakkaiden turvallisuuden ja käyttökokemuksen varmistamiseksi.

Verkkokaupan mainonta

Verkkokauppaa on myös tärkeä mainostaa asianmukaisesti. Monet verkkokauppa-alustat ovat alkaneet verkkomainonnan automatisoituessa integroimaan myös markkinointikomponentteja kauppojen hallintaohjelmistoihinsa. Perustason ominaisuudet, jotka pitäisi jokaisesta alustasta löytyä, ovat hakukoneoptimointi ja web-analytiikkavalmius. Näiden lisäksi alustat toimivat usein myös uutiskirjeiden lähettämisen apuna sekä saattavat integroida esimerkiksi hakusanamainonnan toiminnallisuuteensa. Helppokäyttöinen ja ominaisuusrikas alusta on hyvä tapa tutustua näihin asioihin, vaikka ne olisivat täysin uusia!