Tuotteiden ja palveluiden myynti netissä on nykypäivää. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että vielä 15 vuotta sitten verkkokauppoja oli rajoitetusti. Tämä tarkoitti sitä, että ostoksilla käytiin eniten kivijalkamyymälöissä, ja tuotteiden tilaaminen ensimmäisistä ulkomaisista verkkokaupoista tuntui ainutlaatuisen eksoottiselta. Verkkokaupan määrä on Suomessa jatkuvasti kasvussa, ja se näkyykin monesti kivijalkamyymälöiden toiminnan muutoksena. Osa toimijoista joutuu kirjaimellisesti laittamaan lapun luukulle – toiset taas ovat onnistuneet rakentamaan konseptin, jossa kivijalkamyymälät ja verkkokauppa täydentävät toisiaan ihanteellisesti. Verkkokaupat ovat suoraan sanoen mullistaneet kaupankäynnin maailman niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nykyisin tuotteiden tilaaminen jopa ulkomaisista verkkomyymälöistä on arkipäivää. Jos sinä haluat tarjota tuotteitasi mahdollisimman suurelle osalle suomalaisista ja halutessasi myös ulkomaisille asiakkaille, on hyvä panostaa kotisivuilla toimivaan verkkokauppaan.
Verkkokauppa pystyyn avaimet käteen -paketilla?
Monesti liiketoiminnan pyörittäminen vie sen verran ruutia, että verkkokaupan tekninen kehittäminen ja ylläpito on hyvä ulkoistaa sen parhaiten osaaville kumppaneille tai yrityksille. Verkkokaupan perustaminen on suorastaan uskomattoman helppoa: ostat vain valmiin paketin, johon voit rakentaa haluamiasi lisäpalveluita, kieliversioita ja maksutapoja ja jonka rakenteen voit suunnitella juuri haluamaksesi. Jos sinulla on esimerkiksi verkkokauppa, joka tarjoaa vaatteet isoille naisille, sinun kannattaa miettiä, mitä tuotteita haluat erityisesti markkinoida verkkokaupassasi. Haluatko sisällyttää verkkokaupan valikoimaan koko tuotetarjonnan vai vain osan siitä? Mieti myös hinnoittelua etukäteen: verkkokaupan toiminnassa on hyvä huomioida käsittelykulut ja postikulut. Mitä maksutapoja haluat tarjota asiakkaillesi? Laskutus voi olla hyvää palvelua kotisivuillasi asioiville, mutta mieti tarkoin, mihin rajaan asti haluat myydä tuotteita luotolla. Tarkista siis kaikki nämä yksityiskohdat jo hyvissä ajoin etukäteen. Tee verkkokauppaa varten erillinen budjetti, jotta hahmottaisit kaikki siihen liittyvät erityiset kuluerät. Etämyynnissä on lisäksi erilainen lainsäädäntö, joten myös sen kiemuroihin kannattaa tutustua etukäteen. Huomaa, että Suomen lainsäädännön mukaan lähes kaikille etämyynnissä myytäville tuotteille tulee tarjota 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus.
Mikä on ihanteellinen rakenne verkkokaupallesi?
Kun verkkokaupan runko on valmiina ja olet päättänyt tuotevalikoiman, voit alkaa miettiä, miten olisi järkevintä jakaa tuotteet kategorioihin. On ensinnäkin tärkeää, että teet asiakkaille selväksi isoja kokoja myydessäsi, että kaupassasi ovat tarjolla koot 44 alkaen. Joskus tuotteiden koon hahmottaminen voi olla vaikeaa pelkkien kuvien perusteella. On siis tärkeää, että kaikki kaupassasi vierailevat asiakkaat voivat helposti todeta kyseessä olevan plus size -koot, vaikka niiden kokoluokittelu olisikin esim. S, M, L, XL jne.
Verkkokaupan käyttäjäkokemukselle on olennaista tuotevalikoiman helppo selattavuus. Mieti, millaista olisi vierailla verkkokaupassa, jossa koko valikoima tulee esiin ilman minkäänlaista jaottelua. Asiakkaan kiinnostus lopahtaa viimeistään siinä vaiheessa, kun hän huomaa, että sivuja on kymmenittäin tai sadoittain, eikä niitä pysty järjestämään erilaisilla hakukriteereillä. On siis tärkeää jaotella tuotevalikoima kategorioittain, jotta tuotteiden selaaminen olisi helpompaa. Mieti pääkategorioita: niitä voivat olla esimerkiksi housut, farkut, paidat, puserot jne. Farkkujen alakategorioita voivat puolestaan olla esimerkiksi slim fit farkut.
Lisäksi on hyvä, jos asiakkaat pystyvät järjestelemään tuotteita esimerkiksi suosituimmuuden ja hinnan mukaan. Jotkut verkkokaupat tarjoavat myös muita erilaisia, yksityiskohtaisia hakuehtoja, kuten värin ja vaatteiden muodon, lahkeiden tai hihojen pituuden jne. Hakukriteerejä on lukemattomia. Mieti, miten voisit tarjota omalle asiakaskunnallesi mahdollisimman miellyttävän ostokokemuksen verkkokaupassasi.
Suuri merkitys on myös verkkokaupan tekstisisällöllä. Se ohjaa asiakkaita myymälääsi ja oikein rakennettuna lisää orgaanista näkyvyyttäsi huomattavastikin. Pelkät tuotekuvaukset eivät yleensä riitä, jotta sisältö olisi mahdollisimman monipuolinen ja kiinnostava, vaan ehkäpä asiakkaasi kaipaavat myös vinkkejä XL-pukeutumiseen. Mieti, millaisella sisällöllä voisit lisätä kotisivujesi viehättävyyttä. Sitouta asiakkaasi omaan brändiisi tarjoamalla heille lisäarvoa vaikkapa pukeutumisblogin muodossa!